tiistai 26. tammikuuta 2016

Johtamisen ajankohtaisteema



Hei!

Olen 25-vuotias nainen ja opiskelen viimeistä vuotta Mikkelin ammattikorkeakoulussa tradenomi-opinnoissa. Erityisesti kiinnostuksen aiheita opiskelussani ovat johtamiseen ja esimiestyöhön liittyvät aiheet. Toivoisin joskus opiskeluitteni jälkeen työskenteleväni esimies-tehtävissä. Tämä blogi on perustettu koulun kurssin pääteemana osana johtamisen ajankohtaisteema-kurssia.

Koulun ulkopuolella minut voi nähdä koirani kanssa lenkkipoluilla tai kiertelemässä sisustus-liikkeitä, nimittäin intohimoni on sisustaminen!

Voi olla, että bloggaaminen vie mennessään ja minut nähdään blogi-maailmassa eri aiheiden kanssa enemmänkin!

Tervetuloa blogiini!  




Blogialustan valitseminen ja perustelu

En ole aikaisemmin tutustunut blogimaailmaan kovin syvällisesti, saati sen aloittamiseen, joten aloitin hyvin pohjalta tämän. Muutamia sisustus- ja hyvinvointiblogeja olen käynyt lukemassa sekä tutustunut opiskelun ohella ketterän markkinoinnin (Agile Marketing) saloihin. Useimmiten blogeihin itse olen päätynyt googlettamalla jonkin tuotteen tai palvelun, joka on ohjannut minut hakutermien mukaan jonkin blogin ylläpitäjän kokemuksiin kyseisestä tuotteesta. Viimeisin blogi- kokemukseni oli koiraystävällisestä matosta, jossa blogi-kirjoittaja suositteli erilaisia mattoja koiraperheeseen omien kokemuksien mukaan.

Blogi-alustan valitsemisen aloitin ihan googlettamalla hakusanalla ”paras blogialusta”, hakutoiminto antoi useita sivu-tuloksia ja pienellä tutkimisella huomasin kahden blogialustan nousevan jalustalle; Blogger ja Wordpress. Näiden kahden vertailuun löytyi useita julkaisuja, kokemuksia sekä hyviä ja huonoja puolia.

Oman blogialustan valitsemiseen vaikutti Blogger-sivuston käyttö-helppous ja maksuton blogipalvelu, bloggeria pidettiin nopeana ja helppokäyttöisenä blogia aloittavalle. Ainoana miinuksena oli lueteltu monesti blogin ulkoasun muokkauksen rajallisuus. Bloggerin taustalla on Google, joten se tuntui omalta ja luotettavammalle kuin muiden blogipalveluiden tarjoajat. Jos tuntuu hankalalle blogi-alustan valinta, niin tarjolla on testitilejä eri blogialustoihin, joita voi käydä kokeilemassa.

Miten blogi eroaa muista some-kanavista?

Blogissa pystyy tuottamaan yrityksen näkökulmasta enemmän sisältömarkkinointia verrattuna muuhun some-kanavan käyttöön. Harva asiakas/käyttäjä jaksaa lukea facebookissa pitkää tekstirimpsua. Blogi myös nousee hakukonetoiminnossa toisin kuin facebook- ja twitter kirjoitukset. Blogi-kirjoituksia voidaan helposti mainostaa muissa sosiaalisen median kanavissa, kuten facebookissa. Blogin ulkoasua voi muokata persoonallisemmaksi verrattaen muihin sosiaalisen median kanaviin.

Yksityishenkilön näkökulmasta blogia voidaan pitää anonyymisti toisin kuin facebookissa kirjoitetaan omalla nimellä.


Miten blogin käyttö johtamisviestinnässä eroaa, auttaa ja/tai mahdollistaa
                     
Blogin käyttö johtamisviestinnässä eroaa perinteiseen viestintään niin, että sen kirjoitukset saattavat olla enemmän pohdiskelevia ja epävirallisia kuin sähköpostiin ja kokouksiin verrattaessa. Ehdottomasti blogi on vaan yksi sisäisen markkinoinnin keino, eikä sen tulisi korvata esimiehen ja alaisten välistä vuorovaikutusta, kuten kehityskeskusteluita tai yhteisiä palavereja. Blogissa tieto on vapaasti kaikkien saatavilla, joten se on oiva tuki muulle viestinnälle. Ehkä juuri siitä syystä, että se on kaikkien nähtävissä, sinne ei voi kirjoittaa mitään arkaluonteista, yksityistä tai salassa pidettävää. Blogi ei ole henkilökohtainen verrattaen kasvokkain tapahtuvassa viestinnässä. Blogia voidaan hyödyntää johtamisessa erityisesti brändin tunnettavuuden tekemisellä, muun viestinnän tukena ja persoonallisella sekä avoimella keskustelulla. Ehkä ennemmin blogia voisi käyttää henkilöstölehden sijaan!

Blogia  hyödyntäminen omassa esimiestyössäsi? Blogi videomuodossa?

Yritystoiminnossa ehdottomasti blogin hyödyntäminen tuote-markkinoinnissa on nouseva keino. Monesti kaupan tuote-seloste saattaa sisältää turhia kehuja tai ei muuten vaan kerro asiakkaalle tuote- ja käyttöominaisuuksista oikein mitään. Koukuttava ja kiinnostava tuote-sisältö inspiroi asiakasta toisin kuin tuotteen takana oleva seloste. Bloggaaminen on oiva tapa luoda brändia avoimesti ja viestiä asiakasrajapinnassa. Esimiestyössä ottaisin työntekijät mukaan blogin ylläpitämiseen, asiakkaiden kommenttien vastaamiseen sekä pitäisin sitä yhteisenä markkinointialustana. Tämä myös sitouttaa henkilöstöä!

Videobloggaus eli vloggaus on myös oiva tapa markkinoida, mutta itse koen sen niin, että jos esiintyjä ei ole kovin vakuuttava, persoonallinen tai mukaansa tempaava niin video ei ole varmin tapa markkinoida ja pahimmassa tapauksessa vie yrityksen, tuotteen tai palvelun uskottavuuden ja mielenkiinnon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti